Koska oikean koon löytäminen on vielä ihmisille uutta ja sen ympärille on tarkoituksella luotu paljon mystiikkaa, niin ajattelin että kerron pari tarinaa oikeasta elämästä liittyen silmälasien kokoon.
Ensimmäinen tarina on yhdeltä nimeltä mainitsemattomalta asiakkaaltamme. Hän lähestyi meitä kysymyksellä, että mikä olisi sopivin malli hänelle ja me tietenkin ajattelimme, että helpointa on löytää malli oikean koon pohjalta. Kun saadaan oikea koko, niin siitä autetaan sitten valitsemaan sopivin malli ja tyyli. Kun saimme asiakkaalta tiedot, niin hän itsekin omaksi hämmästykseksi, huomasi että hänellä on neljää eri kokoa olevia laseja ja kaikki niistä istuvat hänelle hyvin sekä kaikki ne oli myös hankittu optikolta. Lasien koot hänellä olivat; 50-19-140, 49-20-140, 48-19-140 ja aurinkolaseissa 47-21-140. Eli asiakkaalla oli kolmea eri kokoa linssien leveydessä sekä kolme eri kokoa nenäsillan leveyteen. Yllätykseksemme sankojen pituus oli kaikissa laseissa tosin sama!
Toinen esimerkki tulee yhden perustajajäsenemme brunssilta hänen ystäviensä kanssa. Kaunis aamu valkeni aurinkoiseksi päiväksi, joten luonnollisesti kaikki 8 henkilöä tuli brunssille aurinkolaseissa. Vaikka me tietenkin toivomme, että kaikilla olisi Magyia lasit niin luonnollisesti joillain ihmisillä oli eri merkkisiä aurinkolaseja. Jossain vaiheessa perustajamme halusi kokeilla eri merkkien laseja, joka luonnollisesti johti siihen, että muut kokeilivat Magyia laseja ja lopulta kaikki olivatkin kokeilemassa kaikkien laseja. Kun perustajamme sanoi, että hän haluaa kokeilla muiden laseja, niin monet sanoivat, että se on turhaa koska eihän ne voi sopia. Hän sanoi, että katsotaan niin melkein kaikki tulee sopimaan hyvin. Ja niinhän siinä kävi, että kaikki lasit sopivat kaikille hyvin ilman ongelmia. Kapeimmissa laseissa joillekin ne olivat vähän tiukat, mutta sankojen taivuttamisen jälkeen nekin istuivat hyvin (ja ne on helppo aina taivuttaa myös takaisin). Kaikki olivat todella yllättyneitä siitä, miten se voi olla mahdollista mutta meidän perustajallemme se oli täysin normaalia. Me olemme kaikki Magyialla kokeilleet joka ikisen mallin ja voin rehellisesti sanoa, että vähintään 80 prosenttia niistä on istunut oikein hyvin, ellei jopa täydellisesti.
Koska loppuen lopuksi, meillä kaikilla on yksi nenä, kaksi korvaa ja kahdet silmät. Ei se niin isoa raketti tiedettä ole, saada yhdet lasit saadaan istumaan kasvoillemme. Me olemme kuitenkin kaikki aika lailla samanlaisia, vaikka pieniä eroja meidän kasvojen koossa onkin.
Muistutuksena loppuun, miten lukea lasien koko. Lasien sangoissa on aina kolmen numeron sarja (esimerkiksi 50-19-140) josta näet tarkalleen nykyisten lasien koon. Ensimmäinen numero on linssin leveys, toinen numero on nenäsillan leveys ja viimeinen luku on sankojen pituus. Sivuillamme kerromme vielä neljännen numeron, joka on linssien korkeus. Eli muista nämä luvut seuraavan kerran, kun olet ostoksilla meillä, koska muistathan sinä myös farkkujesi koon tai kenkien numeron.
Hyvää shoppailua!
0 kommenttia